“Porkkanaa työn sisällöstä ja keppiä ihan omasta selkärangasta”

Nomen est omen. Yrityksen nimen valinta on tärkeä päätös. Itsellenikin (tukijoukkojen avustuksella) juuri se aiheutti yrityksen perustamisvaiheessa eniten kiivasta pohdintaa. Olen tosi iloinen, että rohkenin edetä vähän räkä poskella Porkkanalla ja kepillä.

Olen saanut monta viestiä ja käynyt lukuisia keskusteluja liittyen yritykseni nimeen. Yleensä nimen kuuleminen saa aikaan kuulijalle pienen hymynkareen ja sen jälkeen kommentin ”loistava nimi” tai ”vau, tämä jää kyllä hyvällä mieleen”. Tämä oli tarkoituksenikin- herättää tunne, joka jää mieleen. Muutaman kerran kuulija on myös mykistynyt - tällöin oletuksenani on ollut se, että nimi ei puhuttele = urpo nimi.

Sarkasmin sävyjä nimen taustalta täytyy ehkä vähän vielä tummentaa, jotta filosofiani olisi kaikille teille kristallin kirkas. Haluaisin samalla myös haastaa teitä ajattelemaan omia toimintatapojanne ja prosessejanne vaikkapa nyt rekrytointeihin liittyen.

Jokainen tuntee vanhan metaforan kepistä ja porkkanasta. Sen mukaan työntekijöitä voidaan saada toimimaan tehokkaammin ulkoisten palkkioiden voimalla tai rangaistusten pelossa. Motivaatiotutkimukset ovat kuitenkin osoittaneet kepin ja porkkanan pölyttyneeksi ja vanhentuneeksi keinoksi lisätä tehokkuutta, sitoutumista ja hyvinvointia.

Rekrytointien yhteydessä tämä meinaa seuraavaa, työntekijää voidaan houkutella palkalla ja muilla eduilla hakemaan työpaikkaa, mutta ilo tästä jää lyhyeksi, jos muut odotukset eivät kohtaa. Kiinnostus yritystä ja tehtävää kohtaan sekä sitoutuminen kumpuavat yhteensopivuudesta. Siitä, että työntekijä pääsee käyttämään osaamistaan hyväkseen ja kehittymään ammatillisesti. Siitä, että työyhteisö ja yrityksen tekemisen kulttuuri tarjoavat pohjan ja tuen onnistumiselle. Sekä siitä, että työ tarjoaa mahdollisuuksia autonomiaan – oli kyse sitten tehtäväsisällön tuunaamisesta tai työn tekemisen tavoista.


Haluan auttaa yrityksiä onnistumaan ja löytämään kulttuuriin ja tavoitteiden saavuttamiseen sopivimmat ehdokkaat. Toisaalta haluan tarjota hakijoillemme realistisen houkuttelevan kuvan yrityksestä, joka tekijöitä etsii. Lupaukseni on, että haen asiakkailleni parhaat kandidaatit, joilla on potentiaalia kasvaa liiketoiminnan tarpeiden mukana. Kandidaatit, joiden odotuksiin työ vastaa nyt ja tulevaisuudessa. Kandidaatit, joiden porkkana kumpuaa työn sisällöstä ja kasvumahdollisuuksista sekä keppi omasta selkärangasta.

Ehkä paras palaute nimestä oli paljon parjatun Postin aspa-tiskiltä: ” Siis vau, onko sun yrityksen nimi oikeesti Porkkana ja keppi? Tosi hieno nimi, varsinkin kun oot laittanut tuon PORKKANAN ennen keppiä, se jotenkin pehmentää koko metaforan.” Niinpä.

Vajaa pari kuukautta yrittäjyyttä on nyt takana. Maistuu. Haluaisitko rekrytoida tai sparrata hooärrää kanssani? Auttaisin sinua tosi mielelläni!

Kirjoittanut: Eeva-Maija (Emppu) Hiekkataipale

Tuloksia tehdään täällä

Ota yhteyttä, odotamme jo lähtötelineissä